Kouluissa opetettava kielioppi on ikään kuin yksinkertaistetumpi suomen kieliopin muoto, mutta kieltä tarkastellessa eteen tulee mutkikkaampia muotoja joita ei koulussa opeteta. Lähtiessään tutkimaan kieltä ja sen rakennetta tarkemmin törmää väistämättä epäselvyyksiin. Yksi sana voi kuulua kahteen sanaluokkaan. Ja tämä pitäisi selittää oppilaille ymmärrettävästi. Opettajana on muistettava, ettei ole mahdollista osata kaikkea, mitä kieliopissa eteen tulee. Oppilaiden kanssa yhdessä pohtiminen ja asiaan palaaminen hetken päästä on terve vaihtoehto. Kannattaa myös pitää kirjahyllyssä kielioppikirjoja esimerkiksi Iso suomen kielioppi tai Leila Whiten Kielioppia ulkomaalaisille kirjahyllyssä, joista tarpeen tullen voi tarkistaa asian oikeellisuuden.
Kuinka saada oppilas oppimaan äidinkielen kielioppia ja vielä innostumaan siitä? Omien kouluaikojen muistot juuri äidinkielen kielioppiosuudesta eivät olleet kovin kaksisia. Mieleeni on jäänyt yksinäinen pakerrus ainaisten monisteiden kanssa. Hyvin mekaanista työtä eikä mitään luovaa. Pahinta oli, ettei päässyt syömään, ellei tiennyt oikeaa vastausta.
Tuntuu siltä, että äidinkielen opiskelu on edelleen alakouluissa työkirjan täyttämistä ja yksinäistä toimintaa. Äidinkielen kieliopin harjoittelemiseen kaipaisi enemmän yhteistyötä ja pareittain tai ryhmässä tekemistä. Parin kanssa työskennellessä saisi tekemiseen varmuutta ja virheiden määrä ei välttämättä jäisi niin suureksi kuin silloin, kun opettaja on yksin vastuussa tehtävien oikeellisuuden tarkistamisesta.
On totta, että kirjallista työtä tarvitaan mutta sen ei pitäisi jäädä ainoaksi opiskelumuodoksi. Draaman keinot äidinkielen opetuksessa ovat yksi vaihtoehto. Luovaa, puhuttua ja näyteltyä harjoittelua. Myös erilaiset pelit ja leikit kieliopin parissa motivoivat. Oppikirjat puoltavat yksin tekemistä ja mekaanista harjoittelua. useasti tehtäväsivun lopussa on osio, missä pääsee käyttämään luovuutta, mutta nämä tehtävät ovat niin sanottuja ”jos ehdit” tehtäviä. Toki pätevä opettaja voi esimerkiksi aloittaa tunnin kyseisillä tehtävillä ja johdatella tunnin kielioppiasiaan kirjasta poiketen toisesta suunnasta.
Kielen opettaminen lähtee tavoitteista. Pohja tavoitteille tulee opetussuunnitelmasta, jonka perusteella opettaja valitsee opetusmenetelmän. Opetussuunnitelmassa hyvään osaamiseen esimerkiksi viidennen luokan lopussa kuuluu, että oppilas on tottunut tarkastelemaan tekstiä kokonaisuutena ja erottelemaan sen osia. Oppilaan tulisi myös osata etsiä ja luokitella tekstien sanoja eri perustein ja ryhmitellä sanoja merkityksen ja taivutuksen perusteella sanaluokkiin. Tähän tavoitteeseen on mahdollista päästä omilla kirjoituksilla, jotka ovat kuitenkin etäännytetty itsestä, jolloin kirjoittaminen tuottoisampaa. Kirjoituksessa voidaan lähteä liikkeelle itseään kuvaavista adjektiiveista, joiden ympärille rakennetaan kokonainen tarina. Tämän jälkeen tekstistä lähdetään erottelemaan osia, joista lähdetään tutkimaan kieliopissa opeteltavaa asiaa. Mitä tapahtuu jos hän-pronominin vaihtaa minämuotoon tai keksii adjektiiveille vastakohdat? Näin opiskelu voi olla mielekkäämpää ja motivoivaa.
Miksi kielioppia sitten pitää opettaa? Samalla tavoin kuin kielioppi kuuluu esimerkiksi englannin oppimiseen, kuuluu se myös omaan äidinkieleen. Kielioppia opetettaessa on hyvä muistaa, että kielioppi-sanan painottaminen ei välttämättä johda tavoitteisiin. Kielioppia kannattaa lähteä tutkimaa erilaisten harjoitteiden ja kielellä leikkimisen keinoin, joiden avulla katsotaan mihin päästään kielen koukeroiden kanssa. Ei tehdä asiasta liian vakavaa, vaan pyritään motivoimaan hauskaan oppimiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti