Strategioita sanaluokkien opettamiseen

Miten tunnistan sanaluokat?  

Sanaluokkien opettamisessa voisi aluksi lähteä käsittelemään kokonaista tekstiä josta oppilaat voivat pareittain tai pienissä ryhmissä luokitella erilaisia sanoja omiin luokkiinsa. Luokat saavat olla itse keksityt mutta ne pitää perustella. Tämän jälkeen voidaan yhdessä lähteä tutustumaan yhteen muodostuneista luokista, jossa on esimerkiksi verbin kaltaisia sanoja.

Verbien opettamisessa liikkeelle ei kannata välttämättä lähteä alleviivaamisesta ja taulukoinnista. Kieliopillisilla elementeillä voisi sen sijaan leikitellä tai leikkiä. Oppilaat voisivat muodostaa pieniä tarinoita tai lyhyitä lauseita annetuista verbeistä kokeillen verbien eri muotoja. Esimerkiksi verbeille pestä, pesettää, peseytyä, peseskellä tai avata, avautua, avauttaa löytyy omat merkityksensä, vaikka ovatkin keskenään samankaltaisia sanoja.

Alakoulun kieliopissa verbien yhteydessä ei yleensä opeteta liitoksia tai verbiketjuja. Erilaisia tekstejä tulkittaessa ei kuitenkaan pitäisi tuomita lapsen olettamusta verbistä vääräksi, jos se on verbin lähisukulainen. On pikemminkin hienoa, että verbiketju tai liittomuoto on herättänyt ajatuksia. Jos tällaisesta tuomitsee tai sanoo vastauksen vääräksi kun kysytään esimerkiksi tietyssä tekstissä ilmenneitä verbejä, voi se hämätä entisestään ja olla motivoinnin vastaista.

Opettajan on siis opeteltava joustavuutta. Alakoulussa kuudennen luokan loppuun mennessä opittuna tulisi olla persoonataivutus, kieltotaivutus, aikamuodot sekä tapaluokat. aikamuotoja voidaan tutkia esimerkiksi, jos pohditaan miten verbit käy, kävi, on käynyt, oli eroavat toisistaan.

Substantiiveihin tutustumisen voi aloittaa esimerkeillä siitä mitä substantiivit ovat. Substantiivit hallitsevat tekstin sisältöä. Lyhyen tarinan substantiivit voi muuttaa toisiksi jolloin koko tarinan tai tekstin merkitys muuttuu. Tätäkään ei välttämättä tarvitse tehdä yksin vaan esimerkiksi pareittain.

Adjektiiveihin tutustumisessa voidaan luokassa lähteä kuvailemaan erilaisia esineitä, asioita tai ihmisiä. Tähän voi tulla mukana myös adjektiivien vertailu, positiivi, komparatiivi ja superlatiivi, mutta niiden nimityksiä ei välttämättä alkuvaiheessa ole oleellista painottaa. Tärkeintä on että oppilaat tietävät, että adjektiiveja voi vertailla. Luokassa voidaan kuvailujen jälkeen yhdessä koota jonkinlainen miellekartta siitä, mitä adjektiivit ovat. Esimerkiksi adjektiivit luonnehtivat olioita, asioita, asiaintiloja tai tilanteita ilmaisemalla niiden todellisia tai kuviteltuja ominaisuuksia. Adjektiiveja on myös mahdollista vertailla.

Kieliopin opettamisesta

Miksi opettaa kielioppia - ja miten?

Kouluissa opetettava kielioppi on ikään kuin yksinkertaistetumpi suomen kieliopin muoto, mutta kieltä tarkastellessa eteen tulee mutkikkaampia muotoja joita ei koulussa opeteta. Lähtiessään tutkimaan kieltä ja sen rakennetta tarkemmin törmää väistämättä epäselvyyksiin. Yksi sana voi kuulua kahteen sanaluokkaan. Ja tämä pitäisi selittää oppilaille ymmärrettävästi.  Opettajana on muistettava, ettei ole mahdollista osata kaikkea, mitä kieliopissa eteen tulee. Oppilaiden kanssa yhdessä pohtiminen ja asiaan palaaminen hetken päästä on terve vaihtoehto. Kannattaa myös pitää kirjahyllyssä kielioppikirjoja esimerkiksi Iso suomen kielioppi tai Leila Whiten Kielioppia ulkomaalaisille kirjahyllyssä, joista tarpeen tullen voi tarkistaa asian oikeellisuuden.

Kuinka saada oppilas oppimaan äidinkielen kielioppia ja vielä innostumaan siitä? Omien kouluaikojen muistot juuri äidinkielen kielioppiosuudesta eivät olleet kovin kaksisia. Mieleeni on jäänyt yksinäinen pakerrus ainaisten monisteiden kanssa. Hyvin mekaanista työtä eikä mitään luovaa. Pahinta oli, ettei päässyt syömään, ellei tiennyt oikeaa vastausta. 

Tuntuu siltä, että äidinkielen opiskelu on edelleen alakouluissa työkirjan täyttämistä ja yksinäistä toimintaa. Äidinkielen kieliopin harjoittelemiseen kaipaisi enemmän yhteistyötä ja pareittain tai ryhmässä tekemistä. Parin kanssa työskennellessä saisi tekemiseen varmuutta ja virheiden määrä ei välttämättä jäisi niin suureksi kuin silloin, kun opettaja on yksin vastuussa tehtävien oikeellisuuden tarkistamisesta.

On totta, että kirjallista työtä tarvitaan mutta sen ei pitäisi jäädä ainoaksi opiskelumuodoksi. Draaman keinot äidinkielen opetuksessa ovat yksi vaihtoehto. Luovaa, puhuttua ja näyteltyä harjoittelua. Myös erilaiset pelit ja leikit kieliopin parissa motivoivat. Oppikirjat puoltavat yksin tekemistä ja mekaanista harjoittelua. useasti tehtäväsivun lopussa on osio, missä pääsee käyttämään luovuutta, mutta nämä tehtävät ovat niin sanottuja ”jos ehdit” tehtäviä. Toki pätevä opettaja voi esimerkiksi aloittaa tunnin kyseisillä tehtävillä ja johdatella tunnin kielioppiasiaan kirjasta poiketen toisesta suunnasta.

Kielen opettaminen lähtee tavoitteista. Pohja tavoitteille tulee opetussuunnitelmasta, jonka perusteella opettaja valitsee opetusmenetelmän. Opetussuunnitelmassa hyvään osaamiseen esimerkiksi viidennen luokan lopussa kuuluu, että oppilas on tottunut tarkastelemaan tekstiä kokonaisuutena ja erottelemaan sen osia. Oppilaan tulisi myös osata etsiä ja luokitella tekstien sanoja eri perustein ja ryhmitellä sanoja merkityksen ja taivutuksen perusteella sanaluokkiin. Tähän tavoitteeseen on mahdollista päästä omilla kirjoituksilla, jotka ovat kuitenkin etäännytetty itsestä, jolloin kirjoittaminen tuottoisampaa. Kirjoituksessa voidaan lähteä liikkeelle itseään kuvaavista adjektiiveista, joiden ympärille rakennetaan kokonainen tarina. Tämän jälkeen tekstistä lähdetään erottelemaan osia, joista lähdetään tutkimaan kieliopissa opeteltavaa asiaa. Mitä tapahtuu jos hän-pronominin vaihtaa minämuotoon tai keksii adjektiiveille vastakohdat? Näin opiskelu voi olla mielekkäämpää ja motivoivaa.

Miksi kielioppia sitten pitää opettaa? Samalla tavoin kuin kielioppi kuuluu esimerkiksi englannin oppimiseen, kuuluu se myös omaan äidinkieleen. Kielioppia opetettaessa on hyvä muistaa, että kielioppi-sanan painottaminen ei välttämättä johda tavoitteisiin. Kielioppia kannattaa lähteä tutkimaa erilaisten harjoitteiden ja kielellä leikkimisen keinoin, joiden avulla katsotaan mihin päästään kielen koukeroiden kanssa. Ei tehdä asiasta liian vakavaa, vaan pyritään motivoimaan hauskaan oppimiseen.