Kielioppikokonaisuuden rakenne

Kielioppitunnin tai -kokonaisuuden rakenne

Kiinnostava ja jäntevä kielioppitunti rakentuu monesta osasta. Tosiasia koulumaailmassa on se, että aikaa on vähän ja se on käytettävä viisaasti parhaan mahdollisen oppimiskokemusten ja -tulosten ja saamiseksi. Yleensä tunnin perusrakenteeseen sisältyy motivointi, ilmiön esittely, harjoittelu, syventäminen ja arviointi. Mielestäni tällä rakenteella voi mainiosti opettaa kielioppiin liittyviä asioita. Tunnista tulee näin kompakti paketti eikä usein puuduttava kun aktiviteetit vaihtelevat aiheen ympärillä. Oppikirjoista saa tukea kielioppiosien harjoitteluun ja syventämiseen. Käsiteltävästä aiheesta riippuu millaisia työtapoja opettaja valitsee. Osaan sopii esimerkiksi draaman keinot paremmin ja toisiin ei välttämättä ollenkaan.    

Seuraavaksi sovellan ajatuksiani yhdyssanojen opettamiseen ja yhdysmerkin käyttöön. Opetuskokonaisuus on suunnattu neljäsluokkalaisille ja se on kestoltaan kolme 45 minuutin tuntia. Liikkeelle on tarkoitus lähteä sanojen ja yhdyssanojen erottamisesta, jonka jälkeen jatketaan yhdyssanan ominaispiirteisiin.

Tunti aloitetaan motivointiosuudella, jossa jaetaan oppilaille erilaisia tavuja, joista on tarkoitus muodostaa sanoja luokassa kiertelemällä ja yhdistämällä tavuja toisten oppilaiden kanssa. Tämän jälkeen pöytäryhmissä oppilaat pyrkisivät yhdistelemään muodostuneita sanoja toisiinsa yrittäen saada järkeviä sanamuotoja aikaan. Motivoinnin tarkoituksena on johdatella yhdyssana-aiheeseen. 

Seuraavaksi käsitellään yhteisesti aihetta. Tarkoituksena on ymmärtää mitä yhdyssanat ovat ja mitä ne sisältävät. On myös tärkeää esitellä muutamia esimerkkejä sanoista jotka eivät ole yhdyssanoja, vaikka siltä vaikuttavatkin (automaatti on sana koska ”auto”-sanalla on oma merkityksensä, mutta ”maatti” ei tarkoita mitään). Tämä voi helpottaa yhdyssanojen hahmottamista.  

Seuraavalla tunnilla harjoitellaan aihetta ryhmissä.  Ideana on laiva on lastattu -peli. Ryhmille annetaan tietty sana, josta täytyy keksiä lisää yhdyssanoja käyttäen annettua sanaa sen perusmuodossa. Sanat voivat olla esimerkiksi auto, pallo, laatikko, kirja, laukku. Sanat voivat myös liittyä esimerkiksi ympäristötiedossa esiintyneisiin asioihin, jolloin aineiden välinen integrointi toteutuisi, tai katsottuun elokuvaan, luettuun kirjaan tai muuhun vastaavaan.  Oppilaat työskentelevät ryhmissä ja kirjoittavat yhteiselle paperille sopivia yhdyssanoja niin monta kuin kerkeävät. Toisena vaihtoehtona on, että jokaiselle ryhmälle keksitään oma substantiivi, josta jokainen vuorollaan yrittää keksiä uuden yhdyssanan ja ketjua jatketaan ryhmän sisällä niin pitkään kuin sanoja riittää, jonka jälkeen peli lähtee alusta uudella sanalla. Ryhmien keksimät yhdyssanat käydään yhteisesti läpi.

Seuraavaksi ryhdytään tutkimaan yhdyssanoja, jotka tarvitsevat yhdysmerkkiä. Edellisessä pelissä on varmasti ilmennyt muutamia sanoja joihin tarvitaan yhdysmerkkiä (linja-auto). Asiaa voidaan pohjustaa näiden sanojen avulla, jonka jälkeen on tarkoituksena toteuttaa tutkivaa oppimista. Oppilaat aloittavat tekemällä tehtäviä kirjasta, jonka jälkeen pareittain tai pienissä ryhmissä pohditaan ja yritetään luoda säännönmukaisuuksia ilmiöiden välille. Toisin sanottuna mitä huomataan yhdyssanoista, jotka tarvitsevat yhdysmerkkiä. Yhdysmerkkiähän tarvitaan: kun vokaaliloppuista sanaa seuraa sana, jonka aloittaa sama vokaali (kuorma-auto), kun sanan alkuosa on kirjain tai numero (17-vuotias) tai, kun toinen sanan osista on erisnimi (Hilda-täti). Säännöt käydään lopuksi läpi yhteisesti, ettei oppilaille jäisi virhekäsityksiä. Yhdysviivan käytön kanssa oppilaat voivat mielestäni keksiä itse sääntöjä, sillä ne ovat melko selkeitä eikä niitä käsitellä alakoulussa kuin kolmea erilaista. On kuitenkin hyvä tarkistaa tulokset ja esimerkiksi kirjoituttaa ne äidinkielen vihkoon.

Seuraavan tunnin alkuun voisi pitää sanelun, jossa luetellaan sekaisin sanoja, yhdyssanoja ja yhdyssanoja yhdysmerkillä. Oppilaan tulisi kirjoittaa nämä erilliselle paperille. Tarkistuksen voisi tehdä pareittain, jolloin testi ei tuntuisi niin koemaiselta. Tarkoituksenahan on ymmärtämisen arviointi ja kartoitus siitä onko syytä painottaa jotain asiaa uudelleen. Lopuksi opettaja kerää sanelupaperit ja tekee havaintonsa. Tunnin lopuksi voidaan pelata erilaisia pelejä, joissa käytetään yhdyssanoja. Esimerkiksi hirsipuu toimii hyvin tähän tarkoitukseen.

Strategioita sanaluokkien opettamiseen

Miten tunnistan sanaluokat?  

Sanaluokkien opettamisessa voisi aluksi lähteä käsittelemään kokonaista tekstiä josta oppilaat voivat pareittain tai pienissä ryhmissä luokitella erilaisia sanoja omiin luokkiinsa. Luokat saavat olla itse keksityt mutta ne pitää perustella. Tämän jälkeen voidaan yhdessä lähteä tutustumaan yhteen muodostuneista luokista, jossa on esimerkiksi verbin kaltaisia sanoja.

Verbien opettamisessa liikkeelle ei kannata välttämättä lähteä alleviivaamisesta ja taulukoinnista. Kieliopillisilla elementeillä voisi sen sijaan leikitellä tai leikkiä. Oppilaat voisivat muodostaa pieniä tarinoita tai lyhyitä lauseita annetuista verbeistä kokeillen verbien eri muotoja. Esimerkiksi verbeille pestä, pesettää, peseytyä, peseskellä tai avata, avautua, avauttaa löytyy omat merkityksensä, vaikka ovatkin keskenään samankaltaisia sanoja.

Alakoulun kieliopissa verbien yhteydessä ei yleensä opeteta liitoksia tai verbiketjuja. Erilaisia tekstejä tulkittaessa ei kuitenkaan pitäisi tuomita lapsen olettamusta verbistä vääräksi, jos se on verbin lähisukulainen. On pikemminkin hienoa, että verbiketju tai liittomuoto on herättänyt ajatuksia. Jos tällaisesta tuomitsee tai sanoo vastauksen vääräksi kun kysytään esimerkiksi tietyssä tekstissä ilmenneitä verbejä, voi se hämätä entisestään ja olla motivoinnin vastaista.

Opettajan on siis opeteltava joustavuutta. Alakoulussa kuudennen luokan loppuun mennessä opittuna tulisi olla persoonataivutus, kieltotaivutus, aikamuodot sekä tapaluokat. aikamuotoja voidaan tutkia esimerkiksi, jos pohditaan miten verbit käy, kävi, on käynyt, oli eroavat toisistaan.

Substantiiveihin tutustumisen voi aloittaa esimerkeillä siitä mitä substantiivit ovat. Substantiivit hallitsevat tekstin sisältöä. Lyhyen tarinan substantiivit voi muuttaa toisiksi jolloin koko tarinan tai tekstin merkitys muuttuu. Tätäkään ei välttämättä tarvitse tehdä yksin vaan esimerkiksi pareittain.

Adjektiiveihin tutustumisessa voidaan luokassa lähteä kuvailemaan erilaisia esineitä, asioita tai ihmisiä. Tähän voi tulla mukana myös adjektiivien vertailu, positiivi, komparatiivi ja superlatiivi, mutta niiden nimityksiä ei välttämättä alkuvaiheessa ole oleellista painottaa. Tärkeintä on että oppilaat tietävät, että adjektiiveja voi vertailla. Luokassa voidaan kuvailujen jälkeen yhdessä koota jonkinlainen miellekartta siitä, mitä adjektiivit ovat. Esimerkiksi adjektiivit luonnehtivat olioita, asioita, asiaintiloja tai tilanteita ilmaisemalla niiden todellisia tai kuviteltuja ominaisuuksia. Adjektiiveja on myös mahdollista vertailla.

Kieliopin opettamisesta

Miksi opettaa kielioppia - ja miten?

Kouluissa opetettava kielioppi on ikään kuin yksinkertaistetumpi suomen kieliopin muoto, mutta kieltä tarkastellessa eteen tulee mutkikkaampia muotoja joita ei koulussa opeteta. Lähtiessään tutkimaan kieltä ja sen rakennetta tarkemmin törmää väistämättä epäselvyyksiin. Yksi sana voi kuulua kahteen sanaluokkaan. Ja tämä pitäisi selittää oppilaille ymmärrettävästi.  Opettajana on muistettava, ettei ole mahdollista osata kaikkea, mitä kieliopissa eteen tulee. Oppilaiden kanssa yhdessä pohtiminen ja asiaan palaaminen hetken päästä on terve vaihtoehto. Kannattaa myös pitää kirjahyllyssä kielioppikirjoja esimerkiksi Iso suomen kielioppi tai Leila Whiten Kielioppia ulkomaalaisille kirjahyllyssä, joista tarpeen tullen voi tarkistaa asian oikeellisuuden.

Kuinka saada oppilas oppimaan äidinkielen kielioppia ja vielä innostumaan siitä? Omien kouluaikojen muistot juuri äidinkielen kielioppiosuudesta eivät olleet kovin kaksisia. Mieleeni on jäänyt yksinäinen pakerrus ainaisten monisteiden kanssa. Hyvin mekaanista työtä eikä mitään luovaa. Pahinta oli, ettei päässyt syömään, ellei tiennyt oikeaa vastausta. 

Tuntuu siltä, että äidinkielen opiskelu on edelleen alakouluissa työkirjan täyttämistä ja yksinäistä toimintaa. Äidinkielen kieliopin harjoittelemiseen kaipaisi enemmän yhteistyötä ja pareittain tai ryhmässä tekemistä. Parin kanssa työskennellessä saisi tekemiseen varmuutta ja virheiden määrä ei välttämättä jäisi niin suureksi kuin silloin, kun opettaja on yksin vastuussa tehtävien oikeellisuuden tarkistamisesta.

On totta, että kirjallista työtä tarvitaan mutta sen ei pitäisi jäädä ainoaksi opiskelumuodoksi. Draaman keinot äidinkielen opetuksessa ovat yksi vaihtoehto. Luovaa, puhuttua ja näyteltyä harjoittelua. Myös erilaiset pelit ja leikit kieliopin parissa motivoivat. Oppikirjat puoltavat yksin tekemistä ja mekaanista harjoittelua. useasti tehtäväsivun lopussa on osio, missä pääsee käyttämään luovuutta, mutta nämä tehtävät ovat niin sanottuja ”jos ehdit” tehtäviä. Toki pätevä opettaja voi esimerkiksi aloittaa tunnin kyseisillä tehtävillä ja johdatella tunnin kielioppiasiaan kirjasta poiketen toisesta suunnasta.

Kielen opettaminen lähtee tavoitteista. Pohja tavoitteille tulee opetussuunnitelmasta, jonka perusteella opettaja valitsee opetusmenetelmän. Opetussuunnitelmassa hyvään osaamiseen esimerkiksi viidennen luokan lopussa kuuluu, että oppilas on tottunut tarkastelemaan tekstiä kokonaisuutena ja erottelemaan sen osia. Oppilaan tulisi myös osata etsiä ja luokitella tekstien sanoja eri perustein ja ryhmitellä sanoja merkityksen ja taivutuksen perusteella sanaluokkiin. Tähän tavoitteeseen on mahdollista päästä omilla kirjoituksilla, jotka ovat kuitenkin etäännytetty itsestä, jolloin kirjoittaminen tuottoisampaa. Kirjoituksessa voidaan lähteä liikkeelle itseään kuvaavista adjektiiveista, joiden ympärille rakennetaan kokonainen tarina. Tämän jälkeen tekstistä lähdetään erottelemaan osia, joista lähdetään tutkimaan kieliopissa opeteltavaa asiaa. Mitä tapahtuu jos hän-pronominin vaihtaa minämuotoon tai keksii adjektiiveille vastakohdat? Näin opiskelu voi olla mielekkäämpää ja motivoivaa.

Miksi kielioppia sitten pitää opettaa? Samalla tavoin kuin kielioppi kuuluu esimerkiksi englannin oppimiseen, kuuluu se myös omaan äidinkieleen. Kielioppia opetettaessa on hyvä muistaa, että kielioppi-sanan painottaminen ei välttämättä johda tavoitteisiin. Kielioppia kannattaa lähteä tutkimaa erilaisten harjoitteiden ja kielellä leikkimisen keinoin, joiden avulla katsotaan mihin päästään kielen koukeroiden kanssa. Ei tehdä asiasta liian vakavaa, vaan pyritään motivoimaan hauskaan oppimiseen.